Palvelumme

Meille hyvä palvelu tarkoittaa henkilökohtaisuutta ja joustavuutta. Räätälöimme ratkaisut tilanteesi mukaan, ja tavoitat meidät aina silloin kun pitää.

Palveleva ja luotettava pohjoissuomalainen logistiikan kumppani

Me joustamme puolestasi silloin, kun kiire on kova ja tarve suurin. Ketterä tekeminen näkyy arjessamme erityisesti sesongeissa ja ruuhkahuipuissa: kapasiteetti ja toimintamallit on rakennettu niin, että tavara liikkuu silloinkin, kun kysyntä kasvaa nopeasti. Asiakastyytyväisyytemme kertoo saman – NPS on yli 60.

Logistiikkapalvelut

Täyden palvelun rahtiratkaisuja – anna meidän huolehtia kuljetuksista! Elintarvike-, teollisuus- ja kappaletavarakuljetukset edustavat parasta osaamistamme, ja rahtipalvelumme kattavat koko maan.

Maa-ainesmyynti ja -kuljetukset

Suuret ja pienet maansiirrot mullasta murskeisiin. Kuljetamme erilaiset maa-ainekset asiakkaillemme monipuolisella kalustolla luotettavasti ja tehokkaasti.

Nosturit ja vaihtolavat

Nostoapua kaikkiin korkeuksiin! Monipuolinen ja laadukas nosturi- ja vaihtolavakalustomme lisävarusteineen on aina valmiina palvelukseen.

Infrarakentaminen

Tytäryhtiömme Mestek Oy on infrarakentamisen mestari.