OAK kasvaa 45 henkilöllä: uusi kumppanuus Inex Partnersin kanssa Limingan terminaalissa
Inex Partners Oy on valinnut OAK:n uudeksi kumppaniksi Limingan terminaaliin 17.5.2021 alkaen. Sopimuksen myötä OAK vahvistaa terminaalipalveluitaan, ja kasvattaa henkilöstömääräänsä 45 uudella OAK:laisella.
Inex Partners Oy:n aluepäällikkö Janne Sundqvistin mukaan palvelun toimittajan valintaan vaikuttivat useammat asiat: ”Toiminnan laadun ja kustannusten lisäksi toimintavarmuus, toiminnan kehittämiskyky, alan syvällinen tuntemus sekä paikallisuus olivat ratkaisevia tekijöitä. Terminaalioperaattorina OAK on lisäksi siitäkin näkökulmasta luonteva vaihtoehto, että tämä luo synergiaetua jo tehtävään yhteistyöhön”, hän sanoo.
OAK:n ja Inex Partners Oy:n yhteistyö elintarvikelogistiikassa on kestänyt jo vuosikymmeniä, ja laajenee tämän sopimuksen myötä myös terminaalilogistiikkaan.
OAK tavoittelee vuodelle 2021 voimakasta kasvua. Tavoitteena on 80 miljoonan euron liikevaihto logistiikka-alaa piinaavasta koronasta huolimatta. Ensimmäisen vuosineljänneksen perusteella tavoite on mahdollinen.
”Uskomme kasvuun ja siihen, että logistiikka-ala nousee koronan jälkeen yhtenä ensimmäisistä toimialoista”, toteaa OAK:n toimitusjohtaja Matti Matinheikki.