Juha Pelkonen edustaa pitkää yrittäjäperinnettä Kuljetusliike O. Pelkonen Oy:ssa. Juha on OAK:n osakasyrittäjä jo kolmannessa sukupolvessa.
Juhan isoisä liittyi OAK:n toimintaan heti alkutekijöissä, vuonna 1946. Juhan isä taas aloitti oman uransa OAK:ssa vuonna 1966. Juha itse aloitti uransa yrityksessä kuorma-auton kuljettajana vuonna 1985, heti ajokortin saatuaan. Juhan sisko Katja tuli toimintaan mukaan vuonna 1996 ja Juhan vaimo Miia toimii perheyrityksessä konttoripuolella. Yrityksen toimintaan on tullut mukaan myös Juhan kolme poikaa, tytär sekä vävypoika, jotka edustavat jo neljättä sukupolvea.
Miten työ on muuttunut ajan kuluessa?
Työ oli silloin monella tavalla samanlaista kuin nykyäänkin, vaikka kalusto ja tekniikka ovat kehittyneet paljon. ”Nykyään ei vain ole kytkinpoljinta”, Juha toteaa naurahtaen.
Mitkä asiat ovat pitäneet sinut alalla näin pitkään?
”Yrittäjäkollegoita on ympärillä paljon, ja se tuo työhön sosiaalisen puolen. Vuosien aikana on tutustunut moniin ihmisiin, ja monista kollegoista on tullut myös kavereita ja ystäviä.”
Olet ollut pitkään mukana OAK:n hallituksessa, ja toiminut pitkään myös hallituksen puheenjohtajana. Millaista työ OAK:n hallituksessa on ollut?
Juhan toiminta OAK:n hallituksessa alkoi vuonna 1992, ja vuodesta 2006 eteenpäin Juha on toiminut hallituksen puheenjohtajana.
”Hallitustyö on mielenkiintoista ja kiinnostavaa. Se tarjoaa erilaisen näkökulman koko yrityksen kehitykseen. Hallituksen puheenjohtajana tärkein työparini on yrityksen toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan kanssa tehdään paljon yhteistyötä, ajatusten vaihtoa ja visiointia. Toimitusjohtajan vaihtuminen on omanlainen vaiheensa, ja siinä ollaan uudenlaisen tilanteen äärellä.”
Juhan uran aikana OAK on kasvanut nopeasti. Mieleen ovatkin jääneet suuret rakennusprojektit, kuten kahden terminaalin rakentaminen ja käyttöönotto.
”On ollut hienoa seurata osakasyrittäjien kasvua ja kehittymistä OAK:n rinnalla. Monet osakasyrittäjät ovat vuosien aikana laajentaneet toimintaansa merkittävästi.”
Miten logistiikka-ala on muuttunut vuosikymmenten aikana?
”Kaluston kehitys on ollut valtavaa. Autojen kokonaispainot ovat lähes kaksinkertaistuneet ja kuormatilat kasvaneet. Teknologia on muuttanut työnkuvaa ja helpottanut tekemistä monella tavalla. Myös ajoaikojen seuranta on muuttanut toimintaa. Seuranta itsessään on hyvä asia, mutta käytännön toteutuksessa on välillä omat haasteensa.”
Entä miten oma työsi on muuttunut vuosien varrella?
”Ajamista on nykyään vähemmän kuin aiemmin, mutta muuta työtä on tullut vastaavasti enemmän. Työtä tehdään samojen asioiden kanssa, mutta eri näkökulmasta kuin ennen.”
Miten OAK on muuttunut urasi aikana?”
”OAK oli aikaisemmin vahvemmin maarakennuspainotteinen yritys, kun nykyään myös rahtiliikenteellä on vahva asema yrityksen toiminnassa. Merkittäviä muutoksia olivat myös liikennelupien vapautuminen, joka mahdollisti osakseen OAK:n kasvun.”
Mitä OAK merkitsee sinulle tänä päivänä?
”Parasta on edelleen työyhteisömme. On mukavaa jutella ja vaihtaa kuulumisia työyhteisössä. Työ OAK:lla ei ole vain pelkkää työtä, vaan siitä on tullut elämäntapa.”
Lopuksi Juha haluaa kiittää koko OAK:ta, OAK:n henkilökuntaa, yhteistyökumppaneita, asiakkaita, osakasyrittäjiä ja osakasyrittäjien henkilökuntaa 80 vuoden yhteisestä taipaleesta, jota juhlistettiin yhdessä elokuun loppupuolella.