Koneenkuljettaja Mikolle OAK:n työyhteisö on jo kuin toinen perhe

Pyöräkoneenkuljettaja Mikko Isoaho aloitti työuransa OAK:lla maanrakennuskuljettajakurssin aikaisessa harjoittelussa. Kahden kuukauden työjakso OAK:lla on venynyt jo 22 vuoteen. Samassa työssä hän on viihtynyt tiiviin ja läheiseksi tulleen työyhteisön sekä luotettavan ja joustavan työnantajan ansiosta.

”Pitkän uran salaisuus samalla työnantajalla on kiehtova ja mieluinen työ koneiden parissa sekä tiivis työyhteisö”, kertoo pyöräkoneenkuljettaja Mikko Isoaho. Vuosien aikana kollegoista on tullut kuin samaa perhettä.
”Lähes kaikki täällä ovat pitkäaikaisia työmiehiä, nuorimmainenkin on ollut OAK:lla jo 10 vuotta. Jaamme keskenämme ilot ja surut”, hän kertoo.  

Pyöräkoneenkuljettajat työskentelevät kahdessa vuorossa, aamuvuoro alkaa kello 6 ja iltavuoro kello 14. Vuorotyö tuo Mikon mukaan työhön mukavaa vaihtelua.
”Kaksivuorotyössä on paljon hyviä puolia. Aamuvuorossa pääsee niin aikaisin kotiin, että illalle jää paljon aikaa. Iltavuorossa taas aamulla pystyy hoitamaan hyvin juoksevia asioita”, hän toteaa.

.

Logistiikka-ala monimuotoistuu ja työvälineet kehittyvät

Pyöräkoneenkuljettajien tehtävänä on yhdessä muiden kuljettajien kanssa lastata, murskata ja kuljettaa kiviainesta murskemontulla. Työssä ei Mikon sanojen mukaan saa ”pelätä pölyä” ja alaa on saatettu perinteisesti pitää hyvin miesvaltaisena. Kuitenkin koneenkuljettajien joukossa, ja logistiikka-alalla ylipäärään, on yhä enemmän myös naisia.
”Ja se on mielestäni vain hyvä asia”, Mikko sanoo. Yli kahden vuosikymmenen aikana myös työvälineet ovat kehittyneet valtavasti, mikä on lisännyt työskentelyn mukavuutta ja helpottanut työhön liittyviä arkisia toimintoja.
”Ennen kuormat punnittiin itse ja automies tuli hakemaan vaakalapun koneesta. Nykyään meillä on ohjelma, jonka avulla nappia painamalla lähtee automiehen auton päätteelle tonnilukema. Uusi tekniikka on tehostanut ja yksinkertaistanut työtä”, Mikko kertoo.

.

Hyvä palaute jää mieleen

Oulussa asuvan Mikon perheeseen kuuluu vaimo ja kouluikäinen tytär. Koska työssä istutaan pitkiä aikoja, Mikko pitää huolta kunnostaan ajamalla maastopyörää vuoden ympäri.
”Ajan kesät talvet maastopyörällä, nyt otin kokeiluun sähkömaastopyörän”, Mikko kertoo.

OAK:sta työnantajana Mikolla ei ole moitteen sanaa.
”Asiat on aina hoidettu sovitusti ja omiin pyyntöihin on suhtauduttu joustavasti”, hän sanoo. Kiireisinä aikoina esimieheltä saadut kehut ovat jäävät pitkäksi aikaa mieleen.
”Joku kesä sitten lastasin yli sata kuormaa kahdeksaan tuntiin. Tähän esimies oli hyvin tyytyväinen ja antoi kiitosta”, Mikko muistelee.

Jaa verkostollesi